Olen kuunnellut mielenkiintoisia juttuja ja katsonut silmät ympyrkäisinä hienoja kuvia, kun kameraseuran porukat ovat käyneet kuvaamassa villejä luonnon eläimiä; karhuja, ahmoja, susia, kotkia jne. Nyt toteutin oman unelman, osallistuin viikonloppuna 12.-14.8.2016 Kuusamo Nature Photography:n sääksi- ja karhukuvauskurssille.
Menomatkalla kohti Kuusamoa ajattelin, mitä kaikkea minä oikein viikonlopulta odotinkaan ja että olivatkohan minun odotukset realistisia. Ajomatka taittui nopsaan, välillä kuvasin muutamia poroja ja kauniita maisemia. Kurssiporukkamme kokoontui Kuusamon luontokeskukseen, jossa tutustuimme Hannu Hautalan valokuvanäyttelyyn. Ja sitten alkoi matka kohti karhukojua. Siirryimme Kuusamon keskustasta vajaa neljäkymmentä kilometriä kohti Venäjän rajaa Lämsänkylään. Loppumatkan ajoimme pitkin hiekkaista syrjätietä, kohti metsän siimestä, pois asutuksen läheisyydetä. Viimeisen vajaan kilometrin taivalsimme jalan, kantaen eväät, lisävaatekerrat ja painavat kameratarvikkeet. Siinä kävellessämme tuli vähän levoton olo, josko ne nallet jo odottavat meitä tuolla jossain pusikon kätkössä. Karhukojulle saavuimme klo 17. Äkkiä kamerat kiinni pöytäjalustoihin, objektiivit sojottamaan ikkunapussukoiden läpi kohti metsikköä, tuolit hyvään asentoon ja villasukat jalkaan. Sitten alkoi hiljainen, tai ainakin melkein hiljainen painostava odotus. Klo 18 kuului ensimmäinen hihkaisu: KARHU! Siellä se oli, todellakin! Iso tumma otus alkoi löntystellä metsänreunasta meitä kohden. Upeaa, hengitys salpaa, jännittää, silmä etsimeen, no missä se nyt on, sormi tärisee, räps, räps, räps…., ihanaa, valoa riittävästi, aurinko, karhu, toinen, mikä ISO, mikä aika, entä aukko, naakkoja, lokkeja, variksia, merikotkia, haukkoja…
Ensimmäinen ilta kuvattiin aina pimeään saakka. En vielä ollut ehtinyt kunnolla nukahtaa laverillani, kun ulkoa kuului epämääräisiä ääniä, ihan kuin lautarakentaita olisi hajotettu. Hups, ei kai ne nallet vaan aio sisälle tulla – no ei sentään. Pari kaverusta oli tullut aivan mökin eteen, n. 3,5 m päähän minusta ja tempasivat lautakannen ruoka-astian päältä tantereelle. Siinä ne sitten alkoivat louskuttaen ja rouskuttaen syöpöttelemään minun silmien edessä.
Seuraavana aamuna heräsimme klo 5. Joimme pikakahvista tehdyt, hieman haaleat kahvit evässämpylöiden kera. Pakkasimme kameratarvikkeet ja paikanvaihto kohti sääksilampea alkoi kuulaassa, viileässä aamusäässä. Sääksikojuilla taas tuttu homma, kamerat kiinni pöytäjalustoihin ja objektiivit ikkunapussukoiden läpi kohti lampea. Odottelua, vilun väristyksiä ja jutustelua. Vajaan tunnin päästä kuuluu odotettu hihkaisu: kohde näkyvissä klo kahdessa. Kameran objektiiveilla alkoi vimmattu pyörintä ja tarkennukset surrasivat. Sääksi kaarteli lammen yllä, välillä pysähtyi, nousi ja laski. Sitten yhtäkkiä, hurja syöksy, vesi roiskui, kiivasta kamppailua veden alla ja pian sääksi nousi lohisaaliin kanssa kohti yläilmoja hitaasti, mutta määrätietoisesti. Päivän aikana päästiin kuvaamaan liki parikymmentä syöksyä. Välillä nousi saalista ja välillä tuli hutia lohen jäädessä edelleen veteen vapaana uiskentelemaan.
Vietin todella ikimuistoisen viikonlopun Kuusamossa Olli Lamminsalon ohjaamalla luontokuvauskurssilla. Meitä oli hänen lisäksi viisi innokasta harrastelijavalokuvaajaa eri puolilta Suomea ja yksi Sveitsistä saakka. Yövyimme molemmat yöt karhutuvalla illalla karhuja kuvaten ja molempina päivinä bongailimme sääksiä sääksilammella. Ensimmäinen ilta oli kirkas ja aurinkoinen. Toinen päivä oli myös aurinkoinen, mutta illalla alkoi sataa vettä. Sade aiheutti hieman haastetta karhukuvaukselle, lähinnä valotuksen suhteen. Karhut, joita näimme ainakin 5 eri yksilöä, olivat isokokoisia. Merikotkat, naakat, lokit ja varikset tulivat rohkean ahnaasti osilleen karhujen ruuantähteille. Linnut liikkuivat sulassa sovussa karhujen kanssa kunnioittavasti väistellen vahvempiaan. Silloin, kun karhu saapui näkyville, kaikki linnut lehahtivat lentoon. Merikotkat olivat arvojärjestyksessä seuraavana karhujen jälkeen. Kotkien saapuessa paikalle, muut linnut antoivat niille tilaa ja elleivät antaneet, alkoi kiivas taistelu. Merikotkat istuivat ylväästi männyissä tähyillen tilannetta. Oheisessa kuvassa auringon sateet kultasivat kauniisti kotkan kylkeä ja varpaan kynsiä.
Myönnän, että pieni pala sydäntä jäi tuonne karhutantereelle ja sääksialtaille. Kotimatkalla ajellessani totesin, että odotukseni täyttyivät rikkaampina ja monin kertaisempina kuin osasin odottaa. Jos vaan joskus tarjoutuu tilaisuus, olen valmis lähtemään samankaltaiselle elämykselle uudestaan. Kuviakin tuli otettua paljon ja kokemuksesta viisastuneena, varmuuskopioin kuvat heti toiselle tallennusvälineelle. Viikonlopun aikana sain tutustua uusiin, miellyttäviin ihmisiin. Heidän kanssa oli mukava tehdä tuttavuutta ja sain heiltä, näin aloittelijana, paljon hyödyllistä tietoa valokuvauksesta, kameran käsittelystä, objektiiveista yms. Omasta puolestani suosittelen irtiottoa myös muille asiaa vähänkin harkitseville.
Teksti ja kuvat: Helena Karhu
