Sattumalta Ateenan Fiap 10. maailman cupin juhlissa

Lauantai 27.2. Ateena

Tämä oli se suuri päivä Fiapin 10. Word Cupin palkintojen jakotilaisuus. Enhän minä mitään palkintoa saa, mutta yksi kuva hyväksytty näyttelyyn. Jonkinlainen alku se on sekin kansainvälistymiselle. Siis tämä matka oli sattumien summa, kerron seuraavalla kerralla miksi.

Kävin aamutuimaan kuvaamassa auringon nousun hotellin katolta. 7.01 piti nousta, mutta eihän se vuoren takaa näkynyt, kun kahdeksalta. Piti lisätä aikaakin lapseen toinen mokama. En ollut likimainkaan oikeassa kulmassa aurinkoon ja Akropoliin nähden, mutta näillä mentiin.

Klo 11.00 alkoi juhlallisuudet uudella AKropoli museolla. Parin tunnin opastettu kierros ja päälle lounas. Siellä näkyi porukkaa Nikonit, Canonit, Leicat, Olympukset kaulassa. Harmaa hapsia lähes kaikki. Kellehän tässä pitäs esittäytyä, otetaan tuo ensimmäinen lepposan näköinen hapsi. Kuulu olevan joku charmain U.K: sta. Leppoisaa juttua tuli solkenaan ja minä nyökyttelin ja yritin naurahtaa oikeassa kohdassa. Ei ne heti alussa huomaa, etten ymmärtänyt puoliakaan, kuhan eivät kysyis mittään. Where you from, no tämän minäkin ossoon.

Mutta kun piti löytää niitä paikallisia varsinkin Loannis, etukätteen oli kaikki maksettu pankkiin, eikä kuittia ollut, liekkö mennyt perillekkään rahat. Kaikkiahan selvisi aikanaan, niin kuin aina, turhaan hermoilin. Pian lampsittiin oppaan ja kääntäjän perässä. Juttua tuli pirusti kaks tuntia, eikä mittään tolkkua mitä ne höpisee. Joko ei kuullu tai ei ymmärtänyt, mutta lopputulos sama. Miten tämän nyt nätisti sanoisi, naismaisen kreikkalaisoppaan elehteminen ja puhe oli mielenkiintoista seurattavaa, mulla on pikku näyte kuvina.

Siinä se aika vierähti, välillä kävivät kieltämässä kuvaamista, mutta eihän tälle porukalle mitään mahtanut. Järjestäydyttiin syömään. Olivat tehneet nimilaput valmiiksi istumajärjestykseen. Minä yritin olla fiksu ja käänsin lipun muihin päin sanoen, I know, who I am, joku naurahtikin. Istuttiin engelsmannien keskellä ja yritettiin iskeä juttua. Oli se vaikeeta, onneksi ruokajuomana oli viiniä, niin vähän helpotti. Kolme pariskuntaa Nottinghamista ja Rolls Royce oli klubin nimi, ei niillä sellaista autoa ollut, varmistin.

No, siinä alettiin vähän näytellä kännyköiltä ja padeiltä kuvia. Vieressä istuva rouva Siviter tykkäsi kohteliaasti minun näyttämistä kuvista ja sano, että tuo oma ukko se ottaa outoja kuvia. Näytti ukkokin kuvat ja hienoja olivat, pääasiassa erikoisia tyyppejä ja lavastuksia. Kehuin häntä taiteilijaksi, tykkäsi.

Toisella puolella oli Gary vaimoineen, tyrkytti hänkin kuviaan nähtäväksi. Hienoja maisemia maailmalta. Nekin olivat kovasti käsiteltyjä, yhdessä kuvassa oli käytetty jopa viittäkin eri kuvaa. Paikallinen presidentti kävi skoolaamassa meidän kanssa ja antoi lopuksi lahjasäkit jokaiselle. Vakuuteltiin engelsmaneille, että tullaan illallakin. Meillä kai vähän synkkasi porukassa.

Sitten pieni lepotauko hotellissa. Seremoniat, palkinnonjaot ja cocktailit olivat Melina kongressikeskuksessa. Sinne oli googlen mukaan 11 minuutin matka kävellen. Vilkastiin ennen lähtöä vähän lahjapussia ja sillähän oli pikku ouzo sanakirja, päntättiin se päähän ja menoksi. Off-line google ei oikein päivittynyt ja vähän harhailtiin. Väkeä oli Ateenan lauantai-illassa mustanaan. Aikaa oli riittävästi ja poikettiin vielä baarin hakemaan suuntaa antava take away ouzo. Ja löytyihän se Melinakin, niin oli vaatimaton ovi, että käveltiin ensin ohi.

Siellähän oli tupa täynnä. Presidentit ja muut johtajat eturivissä ja Fiapin logo valkokankaalla. U.K. Ystävämme jo istuivat penkissä vilkuttaen kutsuvasti, rynnimme heidän taakse. ”Nice to see you again” ja siitä se lähti käyntiin. Paikallinen järjestäjä kävi kysymässä, että mistä kaukaa. From Finland, Iisalmen Kameraseura. Kirjoitin vielä varmuudeksi hänelle sen paperille.

Sitten alkoi puheet ja niitä riitti kreikkaa ja englantia. Meidänkin seura mainittiin puheessa, kun kertoivat miten paljon eri kansallisuuksia on paikalla. Nämä meidän uudet RR ystävämme Robin Hoodin metsästä kahmivat palkintoja. Aina joku heistä oli lavalla pokkaamassa. Paperia tai metallia. Lopuksi järjestäjät jakoivat toisilleen jotain, en tiedä mitä ja miksi. Ehkä näistä löytyy juttu heidän sivuiltaan.

Sitten laskeuduttiin näyttely- ja cocktail partyyn. Kreikkalainen sanonta on, että viini ja naiset täytyy nauttia nuorina. Molempiin oli mahdollisuus. Kreikkalainen viini vanhenee nopeasti, ei kestä vuosikertoja, naisista en tiedä, iteppähän ovat keksineet sanontansa. Balettitanssijatar  esitti viulujen säestyksellä nautittavan tanssin. Siinä kamerat ja salamat räpsyivät ja kännykkävideoijat seurasivat jokaista liikettä. Olipahan turkkilainen lehtimies ryöminyt lavallekkin kaikkien harmiksi.

Esillä oli vain mitallistien vedokset, nekin melko pienikokoisina. Hyväksyttyjä kuvia ei näkynyt, se oli pieni pettymys. Meidänkin seuralta niitä olisi ollut kolme, Ilkan, Niken ja minun. Kuvasin RR klubin voittajia kuviensa vieressä.

Lopuksi käveltiin pienen matkan päässä olevaan ravintolaan illalliselle. Änkäydyimme engelsmannien viereen, etupuolelle tuli järjestävän seuran johtoa. Yli kolme tuntia syötiin, juotiin ruokajuomia ja näytettiin kännyköiltä kuviamme. Small talkia huonolla rallienglannilla, nyt hävettää. Mutta ei silloin, kun tarjoilijat olivat täyttämässä lasia päntiönnään.

Puolen yön korvissa kohti omaa hotellia. Britit ehdottivat, että tapaisimme vielä aamulla, niinkin outoon aikaa kuin 7.30. Vähän epäilimme. Aamulla piti  lähettää viesti, ei jaksa jalat eikä kestä pää, sorry vaan.

Nyt on maanantai klo 6.26 ja lähden kuvaamaan auringon nousun vähän paremmasta kuvakulmasta. Se onkin sitten toinen juttu.
PS. Taivas on ihan pilvessä, takaisin täkin alle. Vai liikkuisko ne pilvet kivasti time lapsessa ja välillä vilahtas punaista taivasta… Miten kävi, selviää seuraavassa kk-tapaamisessa.

Tähän alle kokosin joitakin turistikuvia päivän tapahtumista. Varsinaiset kuvat näytän sitten myöhemmin, jos aihe vielä kiinnostaa.