Yhdistetyllä hiihto- ja kuvausmatkalla Rukalle sattui silmiin, että Oulangan luontokeskuksessa avataan ke 13.4. Hannu Hautalan valokuvanäyttely. Aamuvirkkuina eläkeläisinä tulimme paikalle liian aikaisin. Se ei haitannut, koska oli tarkoitus kuvatakkin Kiutakönkään kuohuja.
Tie Rukalta Oulankaan on helppo löytää, ei tartte navia. Mutta ajaminen tiellä alkavan kelirikon aikaan on jo hankalampaa. Vastapestyn auton kiiltävät kyljet sai kaiken sotkevan harmaan pinnan.
Kurkimme luontokeskuksen ikkunoista sisään. Oli siellä valot ja ihmisiä, mutta ovet lukossa. Siis menemme suoraan koskelle. Arvuuttelimme edellisenä päivänä ja kyselimmekin, minkälaista kenkää tai välinettä tarvitaan. Kaverilla oli vaelluskengät, mulla ihan tavalliset talvikengät. Aina pitäs ottaa näille reíssuille kunnon kengät varalta, kun autoon sopii.
Portilla luki Karhunkierros. Polku oli luminen ja tallattu, mutta liukas. Suht helppokulkuinen, mutta rinteet ja portaat jäiset ja liukkaat. Piti edetä varovasti kameroiden ja jalkojen kanssa, myös omien.
Polku oli joen pohjois- ja länsipuolella, josta se valokin tulee. Tätäkin olimme ennakkoon tutkineet. Ensimmäiset pienet kuohut olivat jo alkumetreillä. Virtaavan veden päällä oli reuna-alueilla vielä jäätä. Uskalluimme sinne. Vähän pelotti, vaikka jää näytti olevan ahtautuneena paksua. Siinä muutama kuva, pitkällä ajalla. Vuosi sitten auringon pimennyksen jälkeen hankittu ND6 harmaasuodin venytti valotusaikaa kuusinkertaiseksi eli 2 sec. Siinä ajassa ei virtaava vesi ehdi pysähtyä ts. ei näytä pysähtyneeltä. Kevyt alumiinijalusta ei sietänyt sormella laukaisua vaan piti viritellä kaukolaukaisin. Muutama kuva tästä. Tämä oli vasta kokeilua, valo ja keli ei silti suosinut meitä.
Kiipesimme takaisin hyvin merkitylle polulle, jota karhunkierrokseksikin kutsutaan. Joen mutkassa oli sopivan näköinen aukko ja kinkama, josta seuraavat kuvat. Varovasti tästä… ja humps olin munia myöten kinoksessa.
Kinkama oli alaspäin kääntyneen puun juuristo ja väliin oli jäänyt pelkkää lunta, joka oli nyt minun ympärillä huosunkaulusta myöten. Eipä siinä mitään, ylös, lumet kengistä pois ja uusi yritys. Kuvat saatiin.
Olimme katselleet kuvia Kiutakönkäästä ja tiesimme, että parempia tyrskyjä ja maisemia on edessäpäin. Nyt alkoi näkyä jo sitä kaivattua punaista kiviseinämää, jonka edessä kapeneva väylä saa veden kuohumaan. Veden äärelle meno oli vaivalloista, vaikka olivat portaita ja köysiäkin viritelleet. Mutta kun ei ollut talonmiespalveluja, kaikki lumessa ja jäässä.
Parhaat kuvat saa tietysti ihan reunalta, josta näkymä kuohuihin avautuu enemmän. Nyt metsä ja taivas oli harmaana, lumi valkoisena, vesi sanonko minkä keltaisena. Ainut valopilkku oli punainen kalliorinne. Auringosta ei tietoakaan. Ja alkoi sataa vielä räntääkin.
Näillä piti mennä. Eihän siinä mitään kilpailukuvia tullut, mutta paikalla on käyty ja kuvia otettu. Paluumatka oli helpompi. Ei tarvinnut polulta rantaan poiketa kuvaamaan, kun räntäsade yltyi.
Olivat sillä aikaa avanneet oven. Tiskille kyselemään, teillä on se Hautalan näyttely, onko herrakin paikalla. Ei oo herraa eikä oo näyttelyäkää. Edellistä puretaan ja sen jälkeen aletaan pystyttää Hautalaa. No jopas sen takia tänne ajettiin, kun teidän netissäkin oli asiasta. Ajateltiin katella näyttely, ja jos siitä tehtäs juttukin meidän seuran sivuille.
Hymyssä suin asiasta keskusteltiin. Tähän aikaan vuodesta täällä käy kourallinen ihmisiä päivässä. Ja kun edellinen näyttely loppuu samana päivänä, kun uusi alkaa, tämä on normaalia. Eihän ne meidänkään näyttelyt purkaannu aina ajallaan.
Käveltiin perällä olevaan näyttelytilaan, jossa edelliset luontokuvat siirtyivät puisiin laatikoihin. Vieressä oli kahvio, josta kahvit ja marjapiirakat. Pankkikortinlukija rupesi rakentamaan aamun ensimmäistä yhteyttä pankkiin. Päätettiin juoda ja syödä ensin, kun se kesti. Eikä sitä yhteyttä tänään tullutkaan. Vahinko vaan Makella oli kympin seteli mukana, niin ei päästy tiskaamaan nätin tytön keittiöön.
Luontokeskuksen Susanna kävi sanomassa, että voivat levitellä Hautalan kuvia pöydille, niin voitte siitä katella. Kiitos, tämäpä ystävällistä. Niinpä siinä saatiin tutustua luontokuviin luontopuiston luontokeskuksessa. Hyviähän ne Hannun kuvat.
Susanna Kolehmainen intoutui kertomaan tehtävänsä mukaan lähellä olevista luontokohteista. Näränkä, Päähkänäkallio, Neidonkenkä, Tikankontti, Kuusamossa, Hannu Hautala luontokuvakeskus…
Ei muuten olisi hassumpi luontokohde kameraseuran jäsenille. Minä ainakin innostuin ja selvittelen seuraavaa matkaa kesäkuun alkuun, kun täällä orkideat kukkii ja luonto herää. Meidän seinä sai uuden magneetin. Oulangan luontokeskus, kannattaa vilkaista tämä linkki. Luontokeskus viettää 60-vuotissynttäreitä ja tapahtumia on pitkin vuotta.
Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että iltapäivällä paistaa aurinko ja keli muuttuu mahtavaksi. Ja kahdenkymmenen kilometrin hiihtolenkin viimeisessä mäessä kaadun ja saan luumurtuman ja kolmioliinan muutamaksi viikoksi kaulaan. Nautitaan nyt, kun sitä ei vielä tiedetä.
Siitäkin on oma juttu FB:ssä: Potilaan kertomus
Susanna esitteli niin taitavasti nähtävyyksiä, että suunnittelen jo uutta matkaa kesäkuun alkuun.
5 kommenttia
Sattuuhan sitä, ite kullekin. Tällaiset uutis-/ajankohtaista jutut ovat suola sivustolle.
Siis minä sotkin Heikkisen Villet, sorry. Mutta sinäkin olit menossa kuvaamaan petoja koppiin, siitä sotku. Mutta sitten kun sinne menet niin kerro siitä ja muutkin juttut käy, sinähän osaat kirjoittaa.
Niin, niiden kukkien kukkimisaika tosiaan riippuu paljon kesästä, mutta kyllä kesäkuun loppu ennemminkin on se aika jolloin ne alkaa loistaa. Huomasin tuossa fasessa ja ajattelin itseksenikin, että nyt on tainnut mennä henkilöt ja profiilit sekaisin. Meitä Ville Heikkisiä on tässä maassa, kuin kesä helteellä raatokärpäsiä haaskan kimpussa ja siellä naamakirjassakin joka lähtöön. Tämä Kuhmon (Iivantiiran) Ville on petokuvaajien eliittiä ja muutenkin pro luontokuvashommissa. Minä en niinkään eläinkuntaa sihtaile, paitsi silloin, jos tulevat eteen ja asettuvat kuvattavaksi. En siis ole vielä tänä keväänä kojuilua harrastanut, mutta todennäköisesti ajallaan harrastan ja jutun siitä sitten tekaisen.
Olet varmaan oikeassa. Saimme vähän epätarkkaa infoa paikan päältä. Susanna kertoi, että kukat alkavat kukkia jo kesän alussa ja Hannu Hautalan kuvausvinkeissä neidonkengän kerrotaan kukkivan noin kesäkuun alkupuolella ja Tikankontin noin viikko sen jälkeen. Tähän perustui minun tietoni. Mutta siellä on joka tapauksessa paljon mielenkiintoista katsottavaa. Muuten kerkeisitkö sinä kirjoittaa jutun yöstä karhunkuvauskopissa, se kiinnostaa monia?
Mainio juttu. Kesäkuun alussa voi jo kesän aistia koillismaan selkosilla, mutta kukat kukkii vasta juhannuksen jälkeen, tai oikeastaan vasta heinäkuun puolella. Riippuen vähän kesän edistymisestä. Erinomainen kohde totta totisesti.