Metsäkartano 2018

Perinteeksi muodostuneen talvikuvausmatkan, 23. – 25. helmikuuta teimme toisen kerran Rautavaaran Metsäkartanolle.  Paikallisessa kaupassa törmäsimme useampaankin seuralaiseen eväitten ostossa, Katjakin oli kuulemma nähty mutta hän ei ollut tällä kertaa lähdössä meidän mukaan. Olimme Hymerillä liikkeellä kahdestaan ja meinasin matkalla kopata Einon mukaan, tai ainakin Einon reppun. Kun käännyimme Nurmeksentieltä Metsäkartanolle laittoi kaksi takana tulevaa autoa myös vilkun vasempaan. Nikellä, Raililla ja Kalevilla oli sama aikataulu.

Pikkuhiljaa alkoi porukkaa tulla meidän käytössä olleelle Metsäpirtille ja alkoi selvittely nukkumapaikoista. Railia, ensikertaa mukana olleena meinasi ensin vähän mietityttää mitenkä paikat on aiemmin oikein jaettu mutta kyllä kaikki sai hyvässä sovussa mieleisen petipaikan. Ruokailun jälkeen Veli nosti palvikinkun ja sinapin pöytään, huonostihan siinä kinkulle rupesi käymään.

Aamulla emme raskineet lähteä aamupalalle kun jäimme seuraamaan Iivon viidenkympin hiihtoa. Alkuun vähän varovasti pelonsekaisin tuntein arvuuttelimme ettei Iivo vaan lähtenyt liian kovaa vauhtia ja noutaja tulisi kesken pitkän matkan. No toisin kävi, voimat ja kunto oli Iivolla tiedossa ja voitto ratkesi jo hyvissä ajoin enne maaliviivaa. Siinnä vaiheessa seuran urheiluhullu porukka riehaantui aivan hillittömään juhlintaan. Noustiin sohvalta ja Veli takkia päälle vetäessä tuumasi ääneen, kuin itsekseen puhuen ”ol se vaan hyvä että Iivo voitti”. Me muut myötäilimme äänettömästi, vedimme pipoa korville ja lähdimme kirpeään pakkasaamuun kohti Metsäkartanon aamupalaa, voittajamielin.

Aamupalan jälkeen alkoi kahvin keitto, glögin lämmitys, repun pakkaus ja miettiminen minne mentäisiin. No makkaran paistoon tietenkin, ei kai siinä mitään epäselvää pitäisi olla. Keyritynniemen laavulle päätettiin tällä kertaa lähteä, matkaa noin pari kilonmetriä, enimmäkseen jäitä pitkin. Veli ja Kalevi hoiti nuotion sytytyksen ja meille muille jäi vai hyvän hiilloksen odottamisen vaiva. Makkaran paiston jälkeen etsittiin Kalevin silmälaseja ja todettiin että joskus vaatteissa on vaan liikaa taskuja. Sammuteltiin siinnä vielä nuotiotakin enne paluumatkan alkamista.

Sitten kävimme taas syömässä ja jälkiruuaksi palvikinkkua. Illan pimettyä tuli Heikkikin perheineen paikalle teräsvillan pyöritykseen. Koitin taas saada Venlasta kaveria mutta hänen elkeet oli heti semmoiset ja aikaa tällä kertaa vähemmän niin päästin hänet pälkähästä. Olisin vaan kysynyt että minkä niminen se nukke oli, sillä on nyt kaverikin. Villan pyöritys pimeässä talviyössä kävi Heikiltä jo rutiinilla ja mielenkiintoisia kuvia taas tuli. Ilta vierähti mukavasti saunoen, seurustellen ja miettien minne ensitalvena suuntaisimme.

Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroitamme, hyvin mutta samalla vähän haikein mielin. Taas olimme viettäneet rentouttavan viikonlopun nauttien toistemme seurasta. Poistuimme paikalta sitä mukaa kun saimme automme pakattua ja käyntiin kylmän pakkasyön jälkeen.

-Jari