Tämä verkkokoulutus on ensisijaisesti tarkoitettu uusille harrastajille, mutta jo jonkin aikaa kuvanneet ovat myös tervetulleita mukaan. Jos olet käyttänyt kameraasi vain täysautomaatilla, ja haluat nyt opetella tekemään sellaisia kuvia, jotka ovat oman makusi mukaisia (eikä japanilaisen insinöörin), tämä on juuri sinua varten! Emme painota mitään kuvauksen osa-aluetta erityisesti, koska tekniikka on kaikille samaa, riippumatta keskittyykö harrastuksesi jatkossa luontoon, muotokuviin, urheiluun tai johonkin muuhun.
Luentoja on kerran viikossa, aina tiistai-iltaisin 7.1. – 15.4.2025 klo 18-21, yhteensä siis 15 tapaamista. Joka kerralla opiskelijoille annetaan kotitehtävä ja seuraavalla kerralla tutkitaan tuloksia. Tehtävien avulla opetellaan sekä teknisiä seikkoja että kuvailmaisun perusteita.
Osallistut koulutukseen helposti kotoa Teams-yhteydellä. Luennot tallennetaan, ja tallenteet ovat nähtävissä koko kurssin ajan.
Kurssi sopii parhaiten järjestelmäkameran käyttäjille. Nyt onkin oiva tilaisuus innostaa kaveri tai perheenjäsen mukaan hyvään harrastukseen: pakkaa pukinkonttiin kamera ja kurssi!
Käsittelemme mm. seuraavia aiheita:
– Kameran perusrakenne ja historia.
– Valotusarvojen matematiikka: aika, aukko ja herkkyys.
– Valon mittaaminen ja valotuksen korjailu tilannekohtaisesti.
– Valotusarvojen hyödyntäminen luovassa kuvaamisessa: syväterävyys ja liike-epäterävyys.
– Eri valotusohjelmien tarkoituksenmukainen käyttö.
– Digikameran valikot, mm. resoluutio, pakkaustaso ja valkotasapaino.
– Tarkentamistavat ja -alueet.
– Objektiivit.
– Kuvien siirto tietokoneelle, arkistointi ja varmuuskopiointi.
– Kameran huolto.
Opettaja: Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n koulutusvastaava Reino Havumäki.
Koko 15 viikon mittaisen kurssin hinta on liittoon kuuluvien seurojen
jäsenille 75 euroa, ja ulkopuolisille 145 euroa. Lisätietoa ja ilmoittautuminen
osoitteessa https://www.sksl.fi/sksl-koulutukset/
Iisalmen Kameraseura ry
Helena Karhu
050-3715993
iisalmen.kameraseura@gmail.com