Lofootit 2018

Kameraseuran kuvausmatka Norjan Lofooteille 23.6. – 1.7.2018

Varhain lauantaina, juhannusaamuna starttasi kolme autokuntaa, Hymer, Honda ja Karhukopla kameroineen kohti mielenkiintoisia seikkailuja, päämääränä Norjan Lofootit. Ajomatka suuntautui Tornion ja Haaparannan kautta Kiirunaan, jossa oli etukäteen varattuna majoittuminen Camp Ripan -nimiselle leirintäalueelle. Lauantaina, hyvän aamupalan jälkeen jatkui autokuntien matka kohti Norjan vanhinta kalastajakylää, Kabelvågia. Siellä matkalaisia odotti iso omakotitalo kapean Mølnosen poukaman kallioisella rannalla. Siis olimme perillä!

Lofootteihin tutustumisen aloitimme valitsemalla umpimähkään alueesta kertovan opaskirjan sivulla nro 112 olevan kohteen. Kohteeksemme valikoitui ihastuttava Nusfjordin vanha kalastajakylä. Kylä oli pieni, korkeiden kallioiden ympäröimä poukama, jossa pääsimme aistimaan perinteisen kalastajakylän meininkiä erilaisin museoin ja tarinoin. Paikan hauskana yksityiskohtana oli rakennusten ikkunalaudoilla, vieri vieressä pesivät lokit. Pesissä hautovat lokkiemot seurailivat uteliaina ohikulkijoita ja emojen alta kurkisteli poikasten päitä suurine silmineen. Nusfjordista lähdettyämme poikkesimme ”kotimatkalla” kapean tunnelin kautta Unstadin tuulisella hiekkarannalla, joka on tunnettu Lofoottien surffausparatiisina.

Seuraavana aamuna tutustumiskohteenamme oli Bøstadissa sijaitseva viikinkimuseo. Hämyisessä museossa pääsimme koskettamaan entisaikojen viikinkitunnelmaa ja tutustumaan entisaikojen viikinkien harjoittamiin toimiin. Hieman harmiksemme sade haittasi museon ulkoalueisiin tutustumista ja niinpä rannassa olevat viikinkiveneet jäivät meiltä tällä kertaa näkemättä. Illan tullen teimme vielä toisen tutustumisretken Henninsværin kalastajakylään, jonka pääelinkeinona, kuten monen muunkin paikallisen kylän, on kalastus ja päätuotteena on kapakala. Saimme ihailla ja kuvata lukemattomia puisia telineitä, joilla parhaillaan oli turskaa kuivumassa. Ilmassa leijui lievä kalan tuoksu, joka pian sekoittui kovassa tuulessa raikkaaseen meri-ilmaan. Näin pääsimme tutustumaan meidän jouluherkun, lipeäkalan alkulähteille. Ensi joulun aikaan taidan kyllä tarkemmin maistella, onko lipeäkalassa jokin pieni, pikantti lisäaromi, sillä lokit ja varikset istuivat ajankulukseen kuivatustelineillä, turskafileiden seassa.

”Eikö voitas huomenna mennä jokainen autokunta omaa reittiä, ettei kaikille tulisi samanlaisia kuvia.” Ajeleminen retkikuntana, kolmen auton letkana (Honda + 2 asuntoautoa) oli niissä olosuhteissa hieman haastavaa. Pysähdyspaikat tien varsilla ja kylissä olivat yleensä pieniä ja ahtaita. Ilmoille virisi ajatus, että voisiko kukin autokunta edetä oman suunnitelman mukaan. Näin ei tulisi myöskään kaikille samoja kuvia, samoista paikoista. Tuumasta toimeen aloimme autokunnittain suunnitella huomista retkipäivää. Olimme jo tutustuneet jonkin verran Lofoottien eteläosiin ja autokunta Karhukopla ilmoitti lähtevänsä kiertämään hieman pohjoisempana oleva Austvågøy -saaren. Uusi aamu koitti ja kukin autokunta toteutti oman suunnitelmansa. Illalla majapaikkaan saavuttuamme meillä kaikilla oli mitä ihanimpia kuvia tyrskyisistä rannoista ja muista mielenkiintoisista kohteista. Yllätys, yllätys. Monella meistä oli kuvia eräällä rannalla olleesta kesystä, punaruskeasta kissasta. Siis, olimme jokainen autokunta kiertäneet likipitäen saman reitin, tosin omaan tahtiin.

Varsinaisen liikunta-annin tarjosi Hoven vuori Gimsøyan saarella. Norjalaisen mielikuvan mukaan siellä oli helpohko patikointireitti ylös vuoren huipulle, aina 368 metrin korkeuteen saakka. Näin suomalaisen silmin reitin helppous oli hieman kyseenalainen. Osa porukastamme huiputti Hovenin, osa kiipesi lähes huipulle ja osa jäi kuvaamaan lähimaisemia – niin ja Nikke jäi vuoren juurella, ihan yksikseen pelaamaan golfia paikalliselle golfkentälle.

Viimeisenä kokonaisena retkipäivänä kukin autokunta lähti jälleen omille tahoilleen. Honda suuntasi kohti pohjoista, Andøyan saarta, haaveena valassafari. Hymer suuntasi kohti Flakstadøyaa ja sen nähtävyyksiä. Karhukopla suuntasi Vestvågøy kapealle ja kauniille rantareitille.

Keli oli alkuviikolla kolea, sateinen ja tuulinen. Tuulen voimakkuus oli välillä jopa 27 m/s. Tuollainen tuuli heilutti jo melkoisesti autoa, saatikka sitten Mattia, joka ajoi pyörällä sateesta ja tuulesta huolimatta useita, reilun 50 kilometrin ajomatkoja. Sateella ja tuulella oli tosin hyviäkin puolia valokuvauksen kannalta.  Tuulen ansiosta saimme ikuistettua ainutkertaisia, upeita myrskykuvia lukuisilla kallioisilla rannoilla. Sade puolestaan puhdisti luontoa, laittaen sen värit hehkumaan loppuviikolla paistaneen auringon silmissä.

Vietimme majalla vapaa-aikaa tehden käsitöitä, käsitellen valokuvia, katsoen jalkapalloa, paistaen vohveleita tai muuten vaan ollen ja rupatellen. Ruokaa laitoimme majan keittiössä tai sitten kävimme syömässä ”ulkona”. Hyviä ruokapaikkoja löytyi paikallisesta Kabelvågin kylästä, 10 kilometrin päässä sijaitsevasta Lofoottien pääkaupungista Svolværista tai sitten päivämatkan varrella olleista kylistä. Perjantai-iltana majapaikassa alkoi kiivas tohina, oli tullut aika suorittaa lähtösiivous. Lauantai-aamuna autokunnat starttasivat matkaan jo kukon laulun aikaan. Useiden kuvauspysähdysten kautta saavuimme illaksi Torniojoen varteen, Pelloon. Sunnuntaina matka jatkui aina yhtä upean Kukkolankosken kautta kotiin.

Matkan aikana saimme kokea lukuisia, ikimuistoisia hetkiä, upeita maisemia, pieniä kalastajakyliä, kapeita teitä, ohituslevikkeitä, pitkiä kaarisiltoja, pimeitä tunneleita, mahtavia vuorten huippuja, alas laskeutuneita pilviverhoja, myrskytuulta, veden pärskeitä, kivisiä kalliorantoja, vaaleahiekkaisia uimarantoja, vuoroveden vaihtelua, vesisadetta, auringon säteitä, erilaisia lintuja, kauniita kasveja, lukemattomia mielenkiintoisia yksityiskohtia ja ennen kaikkea, yhdessäolon tunnelmaa.

Me teimme sen, toteutimme yhteisen haaveen!
Kiitos teille kaikille, Kalevi, Sanna, Anja, Jari, Marsa, Paula, Laura, Päivi, Nikke, Riikka-Liisa, Taina, Anni ja Matti ikimuistoisen ihanasta matkasta!

– Helena –